PUNATASSUN
  • Etusivu
  • Kennelinfo
  • Lagotto romagnolo
    • Historia
    • Tuonnit
  • Omat koirat
    • Australianterrieri
    • Muistoissa
  • Pentuja
  • Artikkelit
  • Tapahtumia

Tapahtumia

Kesäpäivät 2001

1/15/2015

 
kun muutimme Nastolaan vuoden 2001 keväällä päätimme, että paikka olisi mitä ihanteellisin koirien kokoontumispaikka ja aloimmekin heti suunnitella lagottojen kesäpäiviä.
Asiasta innostuttiin ja niin sitten Suomen ensimmäiset lagottojen kesäpäivät järjestettiin elokuussa Punatassulassa.

Päivät otetiin riemulla vastaan ja ensimmäisillä kesäpäivillä olikin kolmisenkymmentä lagottoa isäntäväkineen.  Kaikki koirat saivat juoksennella alueella vapaana, minkäänlaisia rähinöitä lagotot eivät järjestäneet koko viikonlopun aikana. ja huomasimme näiden päivien aikana kuinka sosiaalinen koira lagotto on.

Tietysti kesäpäiväohjelmaan kuului myös Lagotto Show.  Tuomarina toimi Eeva Rautala ja hänellä olikin täysi työ arvostelussa.  Valitettavasti silloin vain suurin osa näyttelykoirista oli pentuja..... Suomessahan ei vielä silloin kovin paljon ollut aikuisia lagottoja koska Suomen ensimmäinen pentue oli syntynyt Punatassulaan vuoden 1999 elokuussa.

Näyttelyn jälkeen kokoonnuimme pihalle syömään ja maistelemaan Railon tekemää lakotti viiniä.  Ruokailu sujui hienosti.  Pia ja minä olimme laittaneet kulhoihin valmiiksi erilaisia vihannes-, liha - ja kalapaloja.  Siitä sitten jokainen voi tehdä itselleen mieluisen vartaan jonka grillasi itse.  Lisänä oli Punatassulan kasvimaalta haettuja uusia perunoita ja salaatteja.

    Tapahtumia

    Erilaisia tapahtumia vuosien varrelta

    Kategoriat

    All
    1.1 ITALIAN MATKOJA
    1. Italiassa Italian Lagottoklubin Juhlissa 2005
    1. Italiassa Kesällä 2009
    1. Italiassa Keväällä 2008
    1. Italiassa Opintomatkalla Syksyllä 2005
    1.Tryffelin Etsintää Italiassa
    2.1 NAYTTELYT
    2. Italiassa Raduno 2005
    2. Maailman Voittaja 2008
    2. Maailman Voittaja 2009
    2. Maailman Voittaja 2013
    2. Maailman Voittaja 2014
    KESAPAIVAT
    Kesäpäivät 2001
    Kesäpäivät 2002
    Kesäpäivät 2003
    Kesäpäivät 2004
    Kesäpäivät 2005
    Kesäpäivät 2011
    Kesäpäivät 2012

Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Etusivu
  • Kennelinfo
  • Lagotto romagnolo
    • Historia
    • Tuonnit
  • Omat koirat
    • Australianterrieri
    • Muistoissa
  • Pentuja
  • Artikkelit
  • Tapahtumia