Hieman lagoton historiaa
Lagotto romagnolo on maailman ainoa puhdas koirarotu, joka on erikoistunut tryffelien etsintään.
Alkujaan sen käyttötarkoitus oli kuitenkin pitkään toimia vesikoiran tehtävissä.
Tiedetään, että Romagnan alueen alankojen suoalueilla ja Comaccion laaksossa tunnettiin jo 1600-luvulla samalla nimellä kutsuttu kiharaturkkinen pieni koira, joka oli vallaraolien (laaksolaisten) ja lagottojen (laaksojen ihmisten) erottamaton seuralainen. Koira oli sekä kotona, että vesillä luotettava vahti ja korvaamaton apulainen. Ne kulkivat metsästäjien apuna laguuneissa ja laaksolaisten seuratessa nokikanaparvia tai muita vesilintuja ja ampuessa niitä tämä pieni koira jaksoi väsymättä sukeltaa veteen tuodakseen ammutun riistan battana-veneille. Lagotto on tyypillinen vesikoira, kuten ranskalainen, espanjalainen ja portugalilainen vesikoirakin. Italialainen Giovanni Morsiani on tutkinut paljon lagoton historiaa ja hän on sitä mieltä, että juuri lagotto on näistä roduista vanhin. Morsiania voidaan hyvällä syyllä pitää rodun asiantuntijana sekä myös sen pelastajana.

Maailman ensimmäinen lagottokuva?
Mantovan kaupungin keskustassa sijaitsee Compagnan palatsi. Italialainen renesanssimaalari Andrea Mantegna (1431-1506) ikuistanut palatsiin seinäfrescon johon hän on maalannut Markiisi Ludovico Conzagnan jalkoihin lagotto romagnolon. Miksi taiteilija on maalannut koiran markiisin jalkojen juureen eikä palvelijoiden luo mihin frescon muut koirat on maalattu. Ihmetellä sopii onko kyseessä ollut niin huomattava markiisin palvelija, sillä läheisen po-joen kukkuloilta löydettiin silloin ja myös nykyään kuuluisaa valkoista Alban-tryffeliä. Ehkä markiisi on halunnut uskollisen ja avuliaan ystävänsä kanssaan samaan kuvaan.

Guercinon koulu, Ferraran keskustassa, Öljyvärimaalaus vuodelta 1650
|
Maalaus Lombardiassa 1600-luvulta. Öljyvärimaalaus.
|
Maalaus Thunin linnassa Trentossa. Öljyvärimaalaus vuodelta 1650-1670.
|
Kuvia Italialaisista lagotoista
Kuvat ovat Italialaisesta kirjasta
IL LAGOTTO ROMAGNOLO Storie di cani e tartufai.
Kirjoittanut Giovanni Morsiani.

Kuvassa vasemmalta
Ita & Fin Ch Dasy joka on ensimmäisiä Suomeen Punatassulaan tulleita lagottoja. Ita Ch Lux joka löytyy usean suomalaisen lagoton rekisterikirjasta, mm. Asterixin isä. Myös Ita Ch Mysia löytyy useimmista rekisterikirjoistamme. Oikealla kuvassa on It Ch Henrik Kuvan olemme ottaneet yhdessä Luciano Bernabein kanssa. |
Ita Ch LUX
Myöskään Waldo ei varmasti kaipaa sen enempää esittelyä.
|
Myös Ita Ch Rex on usealla lagotoista kiinnostuneelle tuttu nimi.
Punatassulan historiaa
Alle olen kerännyt kuvia Suomen alkuajoilta. Valitettavasti kuvat eivät ole hyvälaatuisia, koska siihen aikaan oli vielä käytössä paperikuvat ja olen niitä skannannut tähän muutaman. Kuvissa Ariet delle Farnie, Aster, Lulu, Punatassun Antonio, Fenomeno ja Italian vientini Punatassun Giuditta Farnie.