PUNATASSUN
  • Etusivu
  • Kennelinfo
  • Lagotto romagnolo
    • Historia
    • Tuonnit
  • Omat koirat
    • Australianterrieri
    • Muistoissa
  • Pentuja
  • Artikkelit
  • Tapahtumia

Tapahtumia

Italiassa kesällä 2009

1/23/2015

0 Comments

 
Italiassa 31.7. - 6.8.2009  Piian (Kennel Angelines) ja Johannan (Kennel Elettran) kanssa.  Matkamme alkoi Roomasta jonka nähtävyyksiin ei paljon ollut aikaa, mutta ehdimme sentään katsastaa Colosseumin.  Lisäksi kävelimme helteisessä Roomassa sen verran, että oli lopulta otettava taksimatka autolle.     Ensimmäisen illan ja yön vietimme Tivolissa Maremmano kasvattajien luona.
Heidän kotonaan asui maremmanojen lisäksi yksi "tryffelin etsijä"Kuvassa näkymä huoneen ikkunasta.

  Maremmano Eros katselee minua. Valitettavasti muut paikasta ottamani kuvat ovat kadonneet jonnekin bittiavaruuteen

  Seuraavana päivänä ajoimme Perugiaan, tutustuimme siihen hiukkasen ja menimme tapaamaan lagotto kasvattaja Marcello Petricciuoloa sekä Paola Bistocchia ( Allevamento Cerqueto) sekä heidän tyttäriään Elinaa ja Anitaa.
Söimme ja joimme heidän luonaan mahtavan illallisen, keskustelimme ja nautimme Italialaisesta vieraanvaraisuudesta.    Vasemmalla ylhäällä Anita ja yläpuolella Elina ja Piia.Elina rakastui Piiaan niin, että olisi ollut valmis lähtemään kanssamme Suomeen, mutta jostain syystä vanhemmat eivät ymmärtäneet Elinaa lainkaan.

Kuva heidän terassiltaan "tryffelimetsään".

  Seuraavana aamuna tiemme kulki rantaan jossa minäkin uskalsin heittää talviturkin pois.Kuvasta voi pongata kaksi uimamaisteria Johannan ja Piian.

  Uimisen jälkeen menimme vierailulle Monicalle ja Marcolle.  
0 Comments

    Tapahtumia

    Erilaisia tapahtumia vuosien varrelta

    Kategoriat

    All
    1.1 ITALIAN MATKOJA
    1. Italiassa Italian Lagottoklubin Juhlissa 2005
    1. Italiassa Kesällä 2009
    1. Italiassa Keväällä 2008
    1. Italiassa Opintomatkalla Syksyllä 2005
    1.Tryffelin Etsintää Italiassa
    2.1 NAYTTELYT
    2. Italiassa Raduno 2005
    2. Maailman Voittaja 2008
    2. Maailman Voittaja 2009
    2. Maailman Voittaja 2013
    2. Maailman Voittaja 2014
    KESAPAIVAT
    Kesäpäivät 2001
    Kesäpäivät 2002
    Kesäpäivät 2003
    Kesäpäivät 2004
    Kesäpäivät 2005
    Kesäpäivät 2011
    Kesäpäivät 2012

Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Etusivu
  • Kennelinfo
  • Lagotto romagnolo
    • Historia
    • Tuonnit
  • Omat koirat
    • Australianterrieri
    • Muistoissa
  • Pentuja
  • Artikkelit
  • Tapahtumia