Koiraa korjaamassa

                                                                      KOIRAA KORJAAMASSA

 Kun suloinen lagotto-poikamme lähestyi yhden vuoden ikää, kaikki muuttui.  Kiltti, tottelevainen, suorastaan ylettömän sosiaalinen pentu katosi jonnekin ja tilalle ilmaantui toisille koirille ja ihmisillekin rähjäilevä hunsvotti.  Joka veti ja tempoili remmissä niin, että perheen nuorin jäsen lensi remmin jatkeena sen perässä useammin kuin kerran.  Haukkui ontuvia, liehuvaan ponchoon tai tummiin pukeutuneita, juoksijoita ja muuten vain epäilyttäviä henkilöitä.  Kotona ei ollut isompia ongelmia, eikä koirapuistossa.  Huippu saavutettiin, kun pihakirpparin tungoksessa Poika näykkäisi ohikulkijaa, joka sattui koskettamaan sitä.  Näin ei voinut enää jatkaa, ei sellaisen koiran kanssa voi liikkua.

Kasvattajan neuvosta otimme yhteyttä järvenpääläiseen Koirakorjaamoon, joka on erikoistunut ongelmakoirien koulutukseen, lisäplussana vesikoirien hyvä tuntemus, kouluttajalla on niitä itselläänkin.  Koulutusideologia perustuu koiran laumakäyttäytymiseen ja tavoite on opettaa omistaja kasvattamaan itse koiransa, reagoimaan oikein ongelmatilanteissa ja ymmärtämään koiran käytöstä.  Koulutus räätälöidään aina jokaiselle tapaukselle erikseen, treenataan koiranlukutaitoa, tehdään käytännön harjoituksia, koiran hallintaa aidoissa tilanteissa.  Koulutusjakso kestää 3-5 viikkoa.

Koira siis autoon ja Järvenpäähän.  Ensimmäinen tunti oli ns. neuvolatunti, jolloin kouluttaja testaa koiran luonteen.  Määriteltiin koiran ja meidän suhdetta, kartoitettiin ongelmia (remmirähinöinti ja vetäminen) ja niiden syitä.  Kouluttaja lavasti 'pelottavia' tapahtumia, kun talutimme vuoron perään Poikaa pikkutiellä - äkillinen rämähdys, metsästä pystyyn hyppäävä hirviörakennelma.  Diagnoosi oli selkeä:  Poika pitää meitä ihan nynnyinä, meihin ei voi luottaa vaaratilanteessa.  Se on herkkä ja reagoi vahvasti kaikkeen poikkeavaan.  Jonkunhan on puolustettava nynnyjä. 

Koira laumaeläimenä muodostaa lauman myös ihmistensä kanssa ja määrittelee lauman arvojärjestyksen ihmisten käyttäytymisen perusteella.  Koiran kanssa ei olla tasavertaisia kumppaneita, sen mielestä toinen on aina ylemmässä asemassa.  Eli jos ihminen ei sen mielestä ole lauman johtaja, sen on ruvettava siihen itse.  Eikä se suinkaan nauti tehtävästä, se aiheuttaa sille jatkuvaa stressiä, mistä taas seuraa ongelmakäyttäytymistä.  Poika parka, miten se nyt pystyisi johtamaan meitä... Tiesimme laumanjohtaja-asian teoriassa, kun saimme tämän ensimmäisen koiramme.  Mutta jotenkin tilanne oli lipsahtanut siihen, että sitä vaan rakastettiin niin kamalasti ja kasvatus jäi vähemmälle.  Minä kyllä olin luullut olevani sille auktoriteetti, mutta se oli pelkkää kuvitelmaa.  Meille selvisi, että vika piili meidän asenteessamme.  Ei koiran, se vain noudatti vaistojaan.

Nyt siis johtajuutta etsimään ja vahvistamaan. 

Ensimmäisen viikon kotiharjoitus-tehtävä oli huomioimattomuus, jonka tarkoitus on poistaa kaikki tavat, jotka koiran mielestä tukevat sen asemaa johtajana.
Ensimmäisen viikon tylytys oli ihan kamalaa.  Meille, ei Pojalle niinkään.

Koiraa ei saa sisällä huomioida kotona millään tavoin, ei missään tilanteessa.  Sitä ei saa koskea, katsoa, sille ei saa jutella eikä sitä saa kieltääkän.  Se on tyhjää ilmaa.  Jos se pyrkii liian lähelle, sille tulee murista kiukkuisesti.  Ei sänkyyn, ei sohvalle.  Asialliset hommat hoidetaan, ruokinta, hoitotoimenpiteet, lenkkeily.  Uskomatonta, mutta se toimi.  Poika rauhoittui huomattavasti, eikä tuntunut kärsivän tilanteesta niin kuin me.

 Seuraavalla viikolla harjoiteltiin metallisen koulutuspannan kanssa remmikäyttäytymistä, heitettiin ikuiset hyvästit flexille, saatiin Poika pysymään tien reunassa (melkein). Johtajuudessa roikuttiin kiinni kynsin hampain.
Sitä seuraavalla viikolla astui kuvaan kolinapurkki, kyse oli toisten koirien ohittamisesta. 
Jos koira ei tottele EI:tä, ravistetaan purkkia, jos sekään ei auta, purkki heitetään maahan.
Sekin toimi.
Kävimme vielä harjoittelemassa ryhmäharjoituksessa (8 tai 10 taluttajaa koirineen) tyylikästä ohittelua ilman kiskomista ja rähinää.  Aika hyvin meni sekin.

Nyt voisi luulla, että asiat selvisivät Pojalle ja meille loppuiäksi.  Ei se niin mennyt, asioita harjoitellaan jatkuvasti, jotta kurssilla opittu säilyisi.  Poika tottui kolinapurkkiin, haukkuu tuon tuostakin vastaantulijoita - eli vaatii työtä omistajalta saada se pysymään ruodussa.  Mutta idea on ymmärretty ja on saatu välineitä kouluttaa koiraa.  Ja kun uusia ongelmia on tullut, tiedetään mistä apua saa.

Kannattaa uhrata hiukan aikaa, rahaa ja vaivaa, saa onnellisemman koiran!

Osoite on http://www.koirakorjaamo.com

                                                                                                                                           Liisa Urpelainen

 

 

 

-